Jan Svenungsson

Alton, Peder. "Tämähän on varsinainen millenniumprojekti...",

in: Some Parts of This World, Helsinki 2000


Tämähän on varsinainen millenniumprojekti, kunnon odysseia Euroopan kulttuurikaupunkeihin! Reykjavik, Bryssel, Helsinki, Santiago de Compostela, Praha, Bologna, Bergen, Avignon, Krakova. Mikä on kaupungeista kaunein? Ehkäpä Reykjavik, harvaan asuttu kaupunki puuttoman maiseman laidalla! Tai Helsinki, kuin hetkellisesti versoava kasvi saarten ja luotojen välissä. Krakova on vapautunut rautaesiripun aikaisesta ikeestä ja kehkeytynyt pieteetillä entisöidyksi urbaaniksi helmeksi. Mutta Brysselin on käynyt kehnommin. Sen hienostunut jugendtyylinen rakennuskanta on joutunut räikeästi vastatusten EU:n prameilevan virastoarkkitehtuurin kanssa.

Jan Svenungsson on matkustellut kaikissa yhdeksässä kulttuurikaupungissa ja etsinyt niistä tarkoitukseensa sopivia kuriositeetteja: kuvan taka-alalla oleva nostokurki sulkee syliinsä etualan terästelineen (Reykjavik), linnamainen rakennus, joka ei parhaalla tahdollakaan sovi yhteen kahden 1800-luvun julkisivun kanssa (Krakova), syvyysterävyys, joka saa kuvassa näkyvät asuinrakennukset näyttämään pienoismallilta (Bergen). Svenungsson tarjoaa yhden ratkaisun valokuviensa arvoitukseen itse kirjoittamassaan artikkelissa, joka käsittelee hänen ruotsinnostaan Giorgio de Chiricon romaanista Hebdomeros: "Olin oppinut, että kopion täytyy aina olla jollakin tavalla alkuperäistä parempi. Muutoin toiminta jää vaille taiteellista merkitystä". Svenungssonin "kopio", aihe, josta hän on jo pitkään ollut kiinnostunut, on savupiippu. Hän on tehnyt siitä toisintoja useilla tekniikoilla: grafiikkana, valokuvana ja piirustuksena. Hän on toteuttanut savupiipun myös veistoksena ja konkreettisena rakennuksena, viimeksi ruotsalaisessa teollisuuskaupungissa Norrköpingissä, missä se ikäänkuin leijuen, mutta kuitenkin kaiken keskipisteenä pyrkii määräämään asioiden järjestyksen.

"Olla alkuperäistä parempi..." - mutta kuitenkin tehdä jokin niin "samanlaiseksi" kuin mahdollista. Näin yksinkertaisesti voi kuvailla Svenungssonin estetiikkaa. Toistaa ja muuttaa, ottaa pois ja lisätä. Näihin sisältyvät useimmat viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana käydyt esteettiset keskustelut. Aina modernismin redusoinnista postmodernismin vapaaseen lainailuun. Taustalla vaikuttaa myös surrealismi, jonka oppien mukaan mikä tahansa on mahdollista. Huomioni kiinnittyy Svenungssonin valokuvaan Kiasmasta keskellä Helsinkiä. Kaikki aiemmin näkemäni kuvat Steven Hollin suunnittelemasta museorakennuksesta ovat olleet journalistisesti ongelmattomia ja antaneet kaartuvan lasisen julkisivun tulla selvästi näkyviin - siis tosiasioihin perustuvaa ja funktionaalista valokuvaa. Svenungsson lähestyy Kiasmaa toisella tavalla. Hän asettaa kameran etäälle ja yhdistää taisiinsa museorakennuksen ja tyhjän kivipinnan. Mannerheimin patsas näyttää ohikiitävältä varjolta - vanha marsalkkako siinä öisellä ratsastusretkellä? - ja muutaman kymmenen metrin päässä valoa hohtava risteys, kuin asfaltti olisi itsestään valaisevaa. Vain lähinnä kameraa olevassa kiveyksessä on painovoimaa ja todentuntua, se muistuttaakin lähinnä näyttämön lattiaa. Kaikesta on tullut teatteria, silmänräpäyksen kestävää öistä unta.

Peder Alton